Suunnittelun ja seurannan asiakirjat
Västörekisterikeskuksen tulosohjaukseen liittyvät suunnitelma- ja seurantatiedot näkyvät alla olevista asiakirjoista. Asiakirjat on ryhmitelty tulosohjausasiakirjoihin ja muihin suunnittelun ja seurannan asiakirjoihin. Tulosohjausasiakirjat on edelleen jaoteltu suunnitelmiin ja seurantatietoihin. Muut suunnittelun ja seurannan asiakirjat ovat joko suunnitelmia, arviointeja ja selvityksiä tai muita asiakirjoja.
Valtion tulosohjauksen keskeisimpiä suunnitelmia ovat tulossopimukset ja eduskunnan päättämä talousarvio. Seurantatiedoista keskeisimmät ovat tilinpäätös, varsinkin siihen kuuluva toimintakertomus, ja valtiovarainministeriön antama kannanotto tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen.
Tulosohjausasiakrjat |
Suunnitelmat
Valtiovarainministeriön ja Väestörekisterikeskuksen välinen tulossopimus Tulossopimus on viraston ja ministeriön välinen sopimus alkavan vuoden toiminnallisista tavoitteista myönnettävien määrärahojen puitteissa. Vuoden 2013 asiakirja sisältää valtiovarainministeriön ja Väestörekisterikeskuksen välisen strategia-asiakirjan vuosille 2012 - 2015 sekä tulostavoiteasiakirjan vuodelle 2013 ja ennakolliset tavoitteet vuosille 2014 - 2016. 2013, 2012, 2011
Eduskunnan päättämät talousarviot Eduskunta päättää valtion talousarviosta. Asiakirja sisältää eduskunnan vahvistamat tuloarviot ja määrärahat. Väestörekisterikeskuksen pääluokka on 28, luku 30 "Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto". 2012, 2011, 2010
|
Seurantatiedot
Väestörekisterikeskuksen tilinpäätös Tilinpäätös sisältää toimintakertomuksen, tilinpäätöslaskelmat ja liitteet. 2012, 2011, 2010
Ministeriön kannanotot Väestörekisterikeskuksen tilinpäätöksestä 2011
|
Muut suunnittelun ja seurannan asiakirjat
Myös seuraavia asiakirjoja tehdään suunnittelu- ja seurantaprosessin aikana. Ne ovat luonteeltaan enemmän Väestörekisterikeskuksen omia ehdotuksia ja suunnitelmia, eivätkä lopullisia ministeriön vahvistamia asiakirjoja. Näiden joukossa ovat myös Valtiontalouden tarkastusviraston tekemät tarkastuskertomukset sekä Väestörekisterikeskuksen tekemät ja teettämät arvioinnit ja selvitykset. |
Suunnitelmat
Väestörekisterikeskuksen toiminta- ja taloussuunnitelma Toiminta- ja taloussuunnitelmassa (TTS) esitetään Väestörekisterikeskuksen toiminnan painopisteet ja taloudelliset tiedot 4-vuotisena TTS-kautena. TTS on viraston itsensä laatima ennakkosuunnitelma, eikä sen sisältöjä vahvisteta valtiovarainministeriössä. TTS 2012 - 2015, TTS 2011 - 2014, TTS 2010-2013
Väestörekisterikeskuksen talousarvioehdotukset Talousarvioehdotus ja lisätalousarvioehdotukset ovat Väestörekisterikeskuksen omia ehdotuksia, eikä niiden sisältö välttämättä vastaa sitä, minkälaiseksi sisältö on jatkovalmisteluissa muotoutunut hallituksen talousarvioesitykseen ja eduskunnan vahvistamaan talousarvioon. Väestörekisterikeskuksen talousarvioehdotukset sisältyvät TTS:aan.
|
Arvioinnit ja selvitykset
Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset VTV:n sivuilla
|
Tutustu muiden virastojen asiakirjoihin NETRA:ssa |