Henkilöstön työhyvinvoinnista huolehditaan

Väestörekisterikeskus pyrkii huolehtimaan henkilöstön työhyvinvoinnista. Henkilöstön käytettävissä on muun muassa kattava työterveyshuolto.
 
Virasto kannustaa ja tukee henkilöstön omaehtoista kuntoliikuntaa ja kulttuurin harrastamista liikunta- ja kulttuuriseteleillä. Toimitilojen yhteydessä on myös ilmainen kuntosali sekä liikuntatila monipuolisine liikuntavälineineen. 
 
Yhteishenkeä luodaan muun muassa erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien avulla.
 
Väestörekisterikeskuksen toimitilat ovat modernit ja tilavat ja työntekijöiden käyttöön tarjotaan nykyaikaiset työvälineet.
 
Työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittamista pyritään edesauttamaan, esimerkiksi liukuva työaika ja mahdollisuus etätyöskentelyyn tarjoavat joustoa työaikajärjestelyihin. Myös loma-ajankohdista sovitaan yhdessä.  

Henkilöstön kehittäminen

Väestörekisterikeskus haluaa olla esimerkillinen työnantaja hyvän henkilöstöpolitiikan toteuttamisessa. Henkilöstö nähdään tärkeänä voimavarana ja henkilöstön osaaminen yhtenä keskeisenä menestystekijänä.

Työntekijöille tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Heitä kannustetaan myös oman työnsä kehittämiseen. Esimerkiksi pohjoismaisen virkamiesvaihdon avulla on mahdollista hankkia kansainvälistä työkokemusta.

Uusille työntekijöille laaditaan henkilökohtainen perehdyttämissuunnitelma.