Osoitepalvelu
Osoitepalvelusta voi hakea lähes kaikkien Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden ajantasaiset osoitteet. Palvelusta löytyvät myös ulkomailla asuvien suomalaisten osoitteet, mikäli he ovat ilmoittaneet voimassa olevan osoitteensa maistraatille. Palvelun tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien ylläpitämän väestötietojärjestelmän tietoihin. Väestötietojärjestelmä on Suomessa eniten käytetty perusrekisteri.
Osoitepalvelu toimii sekä internetissä että puhelimitse. Molemmissa osoitetiedon haku tapahtuu henkilön etu- ja sukunimen perusteella. Nimet voivat olla entisiä tai nykyisiä. Tarkentavina hakuehtoina voi käyttää mm. henkilön ikää, syntymäaikaa ja nykyistä tai entistä kotikuntaa.
Osoite luovutetaan yksilöidystä ja yksiselitteisesti tunnistetusta henkilöstä, joka on täyttänyt 15 vuotta, eikä ole kieltänyt osoitteensa luovuttamista.
Osoitepalvelu.net
Osoitepalvelu.net toimii suomenkielisenä palveluna osoitteessa www.osoitepalvelu.net ja ruotsinkielisenä osoitteessa www.adresstjanst.net. Palvelusta voi hakea yhdellä maksukerralla 1 - 20 henkilön osoitteet. Yksi osoite maksaa 1,23 euroa ja maksu suoritetaan verkkopankissa. Palvelua voi käyttää myös ulkomailta, jos käyttäjällä on suomalaiset verkkopankkitunnukset.
Puhelinosoitepalvelu
Suomenkielinen puhelinosoitepalvelu palvelee numerossa 0600 0 1000 joka päivä ympäri vuorokauden ja ruotsinkielinen numerossa 0600 0 1001 arkisin klo 8.00 - 16.15. Palvelun hinta on 1,67 euroa/minuutti + pvm/mpm. Matkapuhelimesta soitettaessa hinta määräytyy operaattorikohtaisen matkapuhelinmaksun mukaan. Palveluun voi soittaa ainoastaan Suomesta.
Puhelinpalvelusta saa osoitteen lisäksi myös henkilöiden puhelinnumerot sekä yritysten yhteystiedot.
« Takaisin | Tulosta teksti



